lauantai 7. lokakuuta 2017

Piimäkakku, maustekakku

Maistoin äsken leipomaani piimäkakkua. Tuntuu, etten ikinä ole syönyt niin hyvää sellaista!
Aloin tekemään jonkinlaista piimäkakkua, sellaista, jota ei tarvitse vispata ollenkaan ja joka on nopea tehdä. Löysinkin ohjeen, mutta oli paljon aineksia mitä minulla ei ollut kotona. Korvasin ne muilla.



Tein alla olevan ohjeen mukaan - suurin piirtein.

Valmistusaineet
5 dl vehnäjauhoja
2 ½ dl sokeria
1 ½ rkl piparkakkumaustetta
2 tl ruokasoodaa
2 dl Valio Oivariini® juoksevaa
1 dl luumumarmeladia , omenasosetta tai kirsikkahilloa
2 dl Valio Eila® piimää, käytin Lidlin AB-piimää

Ainekset sekoitetaan hyvin sekaisin, ja taikina on valmis. Minä sekoitin ensin kuivat aineet, sitten lisäsin siihen rasvan (käytin sulatettua voita), niin, että kaikki ainekset sekoittuivat siihen hyvin ja lopuksi lisäsin piimän ja marmeladin korvikkeen. Kun sekoittaa ensin rasvan, jauhot eivät paakkuunnu.

Laitoin vielä ohjeesta poiketen yhden desilitran tuoremehua, eikä taikinasta tullut yhtään liian löysää.

Minulla ei tietenkään ollut piparkakkumaustetta, sen sijaan oli kuivattuja, kokonaisia neilikan kukkanuppuja. Onneksi tehosekoittimessani on erillinen pikkuastia ja terät siihen, jolla pystyin jauhamaan kuivia aineksia. Tein sitä jauheeksi noin teelusikallisen ja lisäsin kuivien ainesten joukkoon.

Lisäksi laitoin reilun teelusikallisen chilijauhetta ja pari teelusikallista vaniljasokeria sekä yhtä paljon kanelia.

Marmeladin korvikkeena käytin ohjeen mukaisen määrän mustia viinimarjoja, joita oli jäänyt, kun söin niitä eilen välipalaksi (otin eilen pakkasesta pienen rasiallisen viimevuotisia, ja hoksasin, että voinkin käyttää loput piimäkakkuun). Murskasin ne, etteivät jääneet kokonaisiksi, sitten mittasin paljonko niitä oli. Ja niitä oli tasan yksi desilitra! Olisi voinut kyllä laittaa enemmänkin.

Uuni 175 ºC, 50-60 min. Minä paistoin vähän kauemmin, ja alensin uunin lämpöä 150:een viimeiset 15 minuuttia, ja laitoin palan leivinpaperia kakun päälle.

Tämä ei oikeastaan ole piimäkakku, vaan jonkin sorttinen maustekakku. 


Eikä postausta ilman koiraa! Nalle-Pimunmamma lähti sateenkaarisillalle kisailemaan toisten koirien kanssa elokuussa, joten nyt ollaan kaksistaan Pimun kanssa ja kaivataan Nallea joka päivä. 

Pimu ruohikolla, jossa on paljon sieniä.

maanantai 14. marraskuuta 2016

Kinkkupannari


Näin tänään jossakin kinkkupannariohjeen. Luultavasti löysin sen Lidlin sivulta FB:stä, koska kävin siellä tänään.

Koska en keksinyt muuta ruokaa, niin tein sellaisen.

Kotona ei tietenkään ollut kaikkia aineksia, kuten tavallista, joten taas jouduin improvisoimaan!

Esim. purjo, Italiamo Grana Padano-juusto, smetana, ruohosipuli ja Schwartzwaldin kinkku puuttuivat.

Minulla oli kyllä palvikylkeä pekonin ja Schwartzwaldin kinkun sijasta käytettäväksi sekä tavallista Edam-juustoa Italiamo Grana Padanon sijaan, ja purjon tilalle tavallista keltasipulia.

En edes halunnut smetanaa ruuan päälle, siivutin sen sijaan ruuan viereen paljon tuorekurkkua, ja siihen päälle fetakuutioita oliiviöljyssä sekä muutaman öljyssä lilluvan mustan ja vihreän oliivin, kastikkeeksi kurkun päälle hiukan öljyä fetapurkista. Fetakuutioita olisi kyllä voinut laittaa tuohon taikinan sekaankin, en vain hoksannut.

Käytin eräältä ruotsalaiselta työnantajaltani joululahjaksi saamaani syvää valurautapannua paistoastiana. Se on todella mainio moneen käyttöön.

Tuli hyvää, ja jäi vielä huomiseksikin. Seuraavalla kerralla laitan kyllä yhden kananmunan enemmän, ja hiukan vähemmän vehnäjauhoja, että tulee vähän kuohkeampi koostumus, vaikka ei tässäkään varsinaisesti ollut mitään vikaa.

Kinkkupannari

Eikä postausta ilman koissuja!
Tämän talven ensimmäinen potkupyöräreissu Pimun ja Nallen kanssa.

maanantai 12. syyskuuta 2016

Sitruunamarinoidut kahviherneet

Valmista! Pikkupurkit ovat ihania.
En jaksanut kaapia etikettejä pois. 
Tein tänään pitkästä aikaa marinoituja kahviherneitä. Netissä on paljon reseptejä, mutta tässäkin tapauksessa muutin/lisäsin aineksia sen mukaan mitä minulla oli kotona. 

Korvasin sitruunaoliiviöljyn ja sitruunabalsamiviinietikan itse oliiviöljystä tekemälläni basilikaöljyllä ja balsamiviinietikalla, lisäksi puristin joukkoon yhden appelsiinin mehun. 

On muuten todella hyvää salaatissa tai ruuan lisäkkeenä muuten vain! Monesti popsin niitä suoraan purkista lusikalla, kun hiukoo!  

Keitetyjä kahviherneitä. Kuva vuodelta 2012.
Sitruunamarinoidut kahviherneet (kikherneet)
  • 7 dl yön yli liotettuja kahviherneitä (kik-herneitä). En hoksannut mitata kuivattujen kahviherneiden määrää.
  • 1 pieni, kuullotettu sipuli
  • 2 rkl valkosipulirouhetta, tuore olisi parempaa, 2-3 kynttä.
  • 6 rkl sitruunaoliiviöljyä, tai jos tavallista, lisää siihen sitruunamehua. Minä laitoin itse tehtyä basilikaöljyä ja sitruunamehua.
  • 6 rkl oliiviöljyä, tai jotain muuta öljyä
  • 6 rkl sitruunabalsamiviinietikkaa, minä laitoin laivalta ostamaani Balsamico di Modenaa. Tavallinen etikkakin käy laimennettuna
  • 3-4 rkl hunajaa, sokeria tai siirappia yms., tai kaikkia niitä. Marinadin pitää tuntua mukavan makealta.
  • 2 tl rouhittua mustapippuria
  • 1 rkl rakuunaa, jos tykkää, minä tykkään
  • ripaus suolaa (laitoin kahviherneiden keitinveteen noin ruokalusikallisen sen sijaan).
  • 1-2 rkl Sabzi polo-yrttisekoitusta, iranilainen tuote (purjo, persilja, tilli, korianteri)

    Jos käyttää vaaleaa balsamiviinietikkaa, liemestä ei tule niin tummaa, ja se on kauniimman näköistä, mutta makuun se ei vaikuta. 

Huuhtele kahviherneet ja keitä niitä vedessä noin 45 minuuttia. Jos laittaa suolaa keitinveteen, keittoaika voi olla pidempi, reiluun tuntiin saakka. 

Kaada vesi pois ja laita kahviherneet lasipurkkeihin, älä täytä äärimmilleen.

Kun kahviherneet ovat lähes valmiiksi keitettyjä, sekoita sillä aikaa marinadin ainekset toisessa kattilassa ja kiehauta. 

Kaada kastike kahviherneiden päälle. 

Ohjeissa sanotaan, että pitää antaa marinoitua jääkaapissa 3-4 tuntia. Itse laitoin purkit täytettyinä uuniin reiluun sataan asteeseen, kannet viereen steriloitumaan. Kun liemi alkoi kuplia, otin purkit pois uunista, suljin purkit, ja annoin jäähtyä, sitten jääkaappiin. 

Marinoituvat ne noinkin, ja säilyvät varmasti pidemmänkin ajan, kun kansi napsahtaa ilmatiiviyden merkiksi jäähtyessään.

Tarjoan lisukkeena muun ruuan yhteydessä. Liemi on superhyvää salaatissa, vaikka ei kikherneitä laittaisikaan mukaan. 

Olen melko impulsiivinen ruuanlaittaja, joten useinkaan en laita "oikeita" aineksia, koska niitä ei ole aina kotona, mutta onnistuu se improvisoimallakin! 

Marinaadia voi aina maistaa valmistuksen aikana, ja lisätä sitten aineksia, jos jotain tuntuu puuttuvan. Minä tykkään aika happamesta, jossa on selvä makeus.

Eikä postausta ilman koiria!

Wanha Rouwa Nalle, 13 v,  kaivamassa kukkapenkkiä.
Sillä hävettää, kun sain sen kiinni itse teosta.

Pimu, 6 v, Queen of the Hill


sunnuntai 14. elokuuta 2016

Link to Zucchini recipe is at the bottom of the page.

Eilen sain merilohta hyvin edullisesti. Graavasin tänään siitä osan, ja eilen tein lohisäilykettä yhden koepurkillisen.

Ohjeen löysin netistä, ”Savolaiset sardiinit”. Modasin sitä oman mieltymykseni mukaan.

Siitä tuli todella hyvää, paljon parempaa kuin osasin kuvitellakaan!

Tätä voi tehdä jostakin ”roskakalasta” ruotoineen, ruodot pehmenevät pitkän kypsennyksen aikana niin, ettei niitä huomaakaan syödessä, ihan kuin esim. oikeat sardiinit peltipurkissa, niissähän on ruodotkin mukana.

Tein noin kolmasosan tuosta määrästä, eli ainekset ovat siinä suhteessa.

1 kg kaloja

Kastike:
  • 1,2 dl öljyä
  • 3 tl suolaa
  • 4 rkl ketsuppia (en laittanut ketsuppia, laitoin sen sijaan pieneksi silputun tomaatin. Tomaattia ei välttämättä tarvitse ollenkaan tähän lohiversioon) 
  • 1 porkkana kuutioina
  • 1 rkl sinappia (itse tehtyä)
  • 1 sipuli pilkottuna
  • 3 rkl etikkaa
  • mustapippuria ja/tai valkopippuria
  • sitruunapippuria tai vähän sitruunamehua

Erilaisia aineksia voi laittaa oman maun mukaan.

Paloittele kala kuutioiksi ja laita lasipurkkiin. Sekoita kastikeainekset ja lisää ne, jätä kiehumavaraa reilu sentti. Sekoita.

Laita purkki kylmään uuniin ja aseta uunin lämpö 125 asteeseen. Anna purkkien olla uunissa noin 4-5 tuntia. Katkaise uunin lämpö ja anna purkkien jäähtyä uunissa. (minä otin pois kuumana, ja annoin jäähtyä tiskipöydällä. Laitoin jääkaappiin, kun oli jäähtyneet haaleaksi.

Ohjeessa käsketään sulkemaan purkki heti, mutta minä laitoin purkin avoinaisena uuniin noin tunniksi. Sitten kun purkissa oleva aine pulputteli hyvin, kiersin siihen kannen kunnolla kiinni ja purkki takaisin uuniin muutamaksi tunniksi.

Kun otin purkin pois uunista, kiersin kannen vielä varmuuden vuoksi kunnolla kiinni. Kun kansi napsahtaa jäähtyessään, se on silloin ilmatiivis. Jos ei ole ilmatiivis, kala pitää syödä noin viikon sisällä.

Tein tänään kesäkurpitsaveneitä, resepti on englanniksi. 


















Savolaiset sardiinit ja kesäkurpitsaveneet, zucchini boats

Link to Zucchini recipe is at the bottom of the page.

Eilen sain hyvin edullista merilohta. Graavasin tänään siitä osan, ja eilen tein lohisäilykettä yhden koepurkillisen.

Ohjeen löysin netistä, ”Savolaiset sardiinit”. Modasin sitä oman mieltymykseni mukaan.

Siitä tuli todella hyvää, paljon parempaa kuin osasin kuvitellakaan!

Tätä voi tehdä jostakin ”roskakalasta” ruotoineen, ruodot pehmenevät pitkän kypsennyksen aikana niin, ettei niitä huomaakaan syödessä, ihan kuin esim. oikeat sardiinit peltipurkissa, niissähän on ruodotkin mukana.

Tein noin kolmasosan tuosta määrästä, eli ainekset ovat siinä suhteessa.

1 kg kaloja

Kastike:
  • 1,2 dl öljyä
  • 3 tl suolaa
  • 4 rkl ketsuppia (en laittanut ketsuppia, laitoin sen sijaan pieneksi silputun tomaatin). Tomaattia ei välttämättä tarvitse ollenkaan. 
  • 1 porkkana kuutioina
  • 1 rkl sinappia (itse tehtyä)
  • 1 sipuli pilkottuna
  • 3 rkl etikkaa
  • mustapippuria ja/tai valkopippuria
  • sitruunapippuria tai vähän sitruunamehua

Erilaisia aineksia voi laittaa oman maun mukaan.

Paloittele kala kuutioiksi ja laita lasipurkkiin. Sekoita kastikeainekset ja lisää ne, jätä kiehumavaraa reilu sentti. Sekoita.

Laita purkki kylmään uuniin ja aseta uunin lämpö 125 asteeseen. Anna purkkien olla uunissa noin 4-5 tuntia. Katkaise uunin lämpö ja anna purkkien jäähtyä uunissa. (minä otin pois kuumana, ja annoin jäähtyä tiskipöydällä. Laitoin jääkaappiin, kun oli jäähtyneet haaleaksi.

Ohjeessa käsketään sulkemaan purkki heti, mutta minä laitoin purkin avoinaisena uuniin noin tunniksi. Sitten kun purkissa oleva aine pulputteli hyvin, kiersin siihen kannen kunnolla kiinni ja purkki takaisin uuniin muutamaksi tunniksi.

Kun otin purkin pois uunista, kiersin kannen vielä varmuuden vuoksi kunnolla kiinni. Kun kansi napsahtaa jäähtyessään, se on silloin ilmatiivis. Jos ei ole ilmatiivis, kala pitää syödä noin viikon sisällä.

Tein tänään kesäkurpitsaveneitä, resepti on englanniksi. 


















maanantai 29. helmikuuta 2016

Suklaa-siirappikeksit, "fariini-cookiesit"

Tänään näin Ruokasurffausta-blogin Fariini-cookiesit-reseptin Facebookissa. Ja teki mieli testata näitä keksejä. Ja eiku tuumasta toimeen!

Mutta kävikin minulle niin tyypillisesti, ettei minulla ollutkaan reseptin vaatimia aineksia. Mutta enhän ole ihan eilisen teeren poika ruuan laitossa tai leivonnassa.

No, mietintämyssy päähän, niin johan ratkaisu löytyy. Ja tietysti hiukan rohkeutta kokeilla epäonnistumisen uhallakin.

En muuten ole koskaan epäonnistunut näissä kokeiluissani. Täytyy koputtaa puuta, ettei tämä leuhkiminen kostaudu seuraavalla kerralla!
  • ei ollut kananmunia, vain pari valkuaista eilisen bearnaisekastikkeen teon jäljiltä. Valkuainen kävi kananmunasta, mutta valkuainenhan taitaa olla se enemmän sitova osa kananmunasta. Laitoin kyllä hiukan enemmän maissitärkkelystä.
  • paljastui, ettei voitakaan ole. Ja pakkohan näitä keksejä oli siis saada, koska olin asennoitunut leipomiseen. Laitoinkin voin sijasta rypsiöljyä
  • eihän mulla ollut fariinisokeriakaan! Yleensä sitä on aina kaapissa, ja kuvittelin, että sitä on nytkin. No, löytyi tummaa siirappia. Laitoin sitä fariinisokerin sijasta.
  • vaniljatangon siemeniäkään ei tietysti ollut, korvasin sen aitoa vaniljaa sisältävällä vaniljasokerilla.
Niin, ja laitoin vielä Pirkan suklaajuomajauhetta muutaman ruokalusikallisen taikinan sekaan.

En laittanut jääkaappiin jähmettymään, koska se olisi tuskin jähmettynyt sen kummemmin, koska siinä ei ollut voita, mutta annoin taikinan levätä tunnin verran huoneenlämmössä.

Sitten pursotin ympyröitä leivinpellille.

Ja uskokaa tai älkää, tuli tosi hyviä! Taikinaan voisi varmaan lisätä vaikkapa pähkinä- tai mantelirouhetta - ja miksei suklaamuruja.

Nämä keksit ovat todella helppo ja nopea tehdä. 

Kiitos inspiraatiosta, Ruokasurffauksen Anna!

Tässä alkuperäisen reseptin ainekset, hakasuluissa "vaihdokkini". 

Fariinisokerikeksit (n. 30 kpl)

250g vehnäjauhoja
1 tl ruokasoodaa
1,5 tl maissitärkkelystä (Maizena, perunajauhokin lienee ok)
1/4 tl suolaa
1/2 tl kanelia
250g fariinisokeria [siirappia]
170g voita [rypsiöljyä]
1 kananmuna [kaksi valkuaista]
1 vaniljatangon siemenet [aitoa vaniljaa sisältävää vaniljasokeria]

Eikä postausta ilman koiruleita!

Nallen ja Pimun synttärijuhlat pidettiin Nallen syntymäpäivänä.
Käytiin juhlien kunniaksi koirapuistossa, ja syötiin paljon herkkuja. 

tiistai 26. tammikuuta 2016

Sekavihanneskeitto

Meillä on ollut just nimeksi lunta täällä Meri-Lapissa. Tänään sitä tulikin sitten aika reippaasti.

Lumikolauksen päälle sopii keittoruoka! Ja niin tein sitä.

Kaivoin pakastimesta pusseissa olevia vihannesten jämiä, joita ei ole tullut käytetyksi; parsakaalia, keittojuureksia, hienonnettua pinaattia nappeina ja vihreitä papuja.

Aioin alunperin tehdä parsakaalikeittoa, mutta sitä oli niin vähän jäljellä, että piti kaivaa muut vihannesvarastot apuun.

Keitin lauantaina koirille kanankoipia (niitä halpiksia Lidlistä), ja otin itselleni talteen parhaat palat, ja liemen.

Keitin tässä liemessä pinaattia ja keittojuureksia, kuutioidun tomaatin ja yhden perunan sekä valkosipulia. Soseutin, mausteeksi mustapippuria ja ripaus valkopippuria sekä vähän suolaa. Laitoin liemeen vähän raastettua juustoa. Ei sitä oikeastaan olisi edes tarvinnut, olisi terveellisempääkin ilman.

Lisäsin sitten parsakaalin, vihreät pavut ja kuutioitua kesäkurpitsaa sekä keitettyjä kanapaloja. Keitin pari kolme minuuttia.

Laitoin sitten lautasella keiton päälle ruokalusikallisen maustamatonta maitorahkaa. Sekoitin viime viikolla idättämiäni belugalinssejä ja niin ikään viime viikolla tekemiäni etikka/öljymarinoituja belugalinssejä, ja lisäsin seosta keiton pinnalle.

Maistui todella hyvälle, vaikka vaikuttaakin ihan "sekameteli"sopalta! 😜

Tuli niin paljon keittoa, että säilöin sitä lasipurkkiin (steriloin sen kiehuvassa vedessä ) pari annosta.
Eikä postausta ilman koissuja! 
Kuva on otettu läheisellä "Ankkalammella". Sinne on matkaa
noin 300 metriä meiltä.