keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Omppuviiniä ja hiivantappoa

Viini kauniissa pullossa.
Saa odottaa jouluun.
Äiskältä peritty kello
siinä mittaa aikaa.
Noniin, tänään onkin pullotettu omppuviini!

"Poika!" oli käymässä olohuoneen nurkassa muutaman viikon, olisko ollut kolme, ja sitten siihen laitettiin hiivantappo- yms. aineet. Sitten "Poika" sai selvitä siellä nurkassa.

Ei ei ei! En minä pullottanut, en laittanut käymään, en tappanut hiivoja enkä tehnyt mitään muutakaan "Pojalle". Kaiken tämän teki minun poika avovaimonsa avustuksella.

Osaan viinistä poika laittoi hiukan sokeria, osa jätettiin aivan kuivaksi, tykkään kuivasta viinistä.

Poika on siis tehnyt viinin alusta loppuun, minä vain tein mehut, taisi se poikakin muutaman litran höyrystää.

Omenamehuun laitettiin vettä sekaan, ja nestettä tuli kaiken kaikkiaan noin 25 litraa. Sitten "Poika" sai seistä olohuoneen nurkassa säädetyn ajan, ennen kuin hiiva tapettiin jollakin rikkiyhdisteellä (muistaakseni se on jotain sellaista).

Oops!
Mitähän noissa pusseissa on?
Sitten muutama päivä lepoa. Hiivat molskahtivat pohjaan ja niin viini olikin valmista lapottavaksi pulloihin.

Tänään oli siis pullotus! Enkä minä pannut tikkua ristiin, tai no, hain minä kaksi jääpalaa pakkasesta, jäähdytin pikkulasillisen sitä kullankeltaista ja erittäin kirkasta viiniä.

Mitä varten jäähdytys!
No sitä varten kun join sen viinin, ja se maistui hyvältä!  



Yksi pullo kaapissa.
Kuvausteknisistä syistä! ☺
Taitaapi olla viinisokeria.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti