perjantai 3. helmikuuta 2012

Suklaakakku mikrossa

Melkein puolet kakusta on jo syöty!
En olisi ikinä uskonut, että joskus tekisin kakun mikrossa!

Tänään on kuitenkin uuni varattuna koko illan, joten en voinut tehdä kakkua tavallisella tavalla.

Koska teki mieli jotain makeaa, mikä on aika  harvinaista minulle, keksin googlata sanalla mikrokakku.

Ja tein sitten ensimmäisen mikä tuli esiin. Ajattelin ettei tuossa paljon häviä, jos joutuu lykkäämään kakun roskiin. Muttei tarvinnut! :D

Moni kakku päältä kaunis, mutta sisältä vielä makiampi! :D
Silikonivuoka, jossa reikä keskellä olisi varmaan paras vaihtoehto
Siitä tuli yllättävän hyvää, ja se oli yllättävän hyvän näköinenkin, ei varmaan kukaan arvaisi, että kakku on tehty mikrossa.

Suklaakakku mikrossa

2 dl vehnäjauhoja
1,5 dl sokeria
2-3 tl vaniljasokeria
3 rkl kaakaojauhetta (käytin O'Boyta ja sitä tarvitaan enemmän kuin tavallista kaakaojauhetta. Muutkin kaakaojuomajauheet käyvät yhtä hyvin)
1 tl leivinjauhetta
2 dl juoksevaa / sulatettua margariinia
3 munaa

Sekoita kuivat aineet. Lisää rasva ensin, sitten munat ja muut nestemäiset, sekoita. Kaada vuokaan ja mikrota täydellä teholla (n. 700w) 4-5 minuutin ajan. Minä pidin 850 W:ssa viisi minuuttia.

Vuokana oli kannellinen, muovinen mikrovuoka. Toimi tosi hyvin, kakun teossa ei mennyt kauempaa kuin noin kymmenen minuuttia paistoaikoineen päivineen. Tietysti ainekset olivat valmiiksi etsittyinä.

Tässä mikroastiassa paistoin kakun. Ei ollut korppujauhoja,
jotn käytin polentaa jauhottamiseen. Siitä keltainen väri ja kakun
kellertävä pinta. Maussa sitä ei huomaa. Myöhemmin olen huomannut
ettei jauhotusta edes tarvitse ainakaan tässä astiassa.
Tarjosin kermavaahtoa kakun kanssa, ja kahvit tietenkin! Liian hyvää ja nopeatekoista!

Edit (muutamia eriaikaisia lisäyksiä):

Joskus lisään taikinaan appelsiinin kuoren suikaleita.
Voin korvaan nykyisin ruokaöljyllä ja tuoremehulla. Jauhojakin olen vähentänyt.

Kakusta ei tule niin kova kuin vain sulatettua voita käyttämällä, voihan jähmettyy jäähtyessään.

Myös inkivääri ja chilihiutaleet kuuluvat nykyisin tähän kakkureseptiin. Luulenpa, että kakusta tulisi erityisen hyvää, jos siihen sekoittaisi vielä suklaarouhetta!

Tarjoillessani kakkua vieraille, kostutan sen appelsiinista puristetulla mehulla, ja tarjoan kermavaahdon kera. On se hyvää kostuttamattakin!

Olen huomannut kaiken lisäksi sen, ettei vuoan jauhottamista tarvitse. Sekoitan ainekset suoraan mikrokulhoon ja laitan sen sitten mikroon.

8.2.2020 Harvoin tulee tehdyksi tätäkään kakkua, vaikka se on niin nopea, helppo ja maukas.:

21 kommenttia:

  1. Herra Jestas, noinko helposti ja nopeasti! Pitää hankkia muovivuoka!! Toivottavasti, sairas olo on mennyt ohi! ;DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, noin nopeasti, ihan oikeasti! Olin aika skeptinen itsekin, mutta yllätyin iloisesti! :D

      Nyt vasta onkin sairas olo, söin liikaa makeaa! :(

      En ole oikein tottunut sellaiseen. Olen ollut vähähiilarisella dieetilla työviikot joulun jälkeen, ja viikonloput sitten normaalia syömistä.

      Muuten, tavallinen lasinen uunivuokakin käy.

      Poista
  2. Enpä malta olla kysymättä Laalilta tuon dieetin tuloksia?

    VastaaPoista
  3. Laali kieltää kuvien taikka tekstin lainaamista ilman lupaa.
    Mitäpä minä niillä tekisinkään, tuskin maistuvatkaan kovin hääveiltä.

    Niihin pöperöihin pitäisi päästä käsiksi!

    VastaaPoista
  4. Ei kai siinä mitään ihmeempiä tuloksia, yritän vain elää terveellisemmin, pari kiloa on hävinnyt kuitenkin sen seurauksena.

    Pöperöitä tarjotaan täällä, tervetuloa käymään! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei Laali tämä on kiellettyä:) Olipa taas hyvän näköinen kakku, enkä kyllä kiitä ohjeesta koska se houkuttelee kokeilemaan:) Milloin saa tulla???

      Poista
    2. Siitä tuli yllättävän hyvä kakku. Unohdin tuolla reseptissä, että lisäsin hiukan vaniljasokeriakin, sopii hyvin!

      Saa tulla milloin vaan, vaikka yllätyksenäkin, kun kakun tekoon ei mene varttia kauempaa, jos vähän hidasteleekin! :D

      Poista
    3. Kiitos Laali, tässä on hyvä pääsiäiskakkuresepti.

      Kaakao ei lihota, mutta Laalin kakussa tarvitaan jo vähän itsekuriakin, jotta ei syö liikaa. Loppiaisena aloitin pudottaa painoa päättäen olla laskiaistiistaina kolme kiloa hoikempi ja se onnistui.

      Poista
  5. Kiva, se onkin helppo tehdä ja hyvääkin!

    Onneksi olkoon, pystyit pitämään päätöksesi!

    Minulle on tullut lisää painoa muutama kilo, siis ne laihdutetut ovat osittain palanneet! :(

    Pitää ottaa itseä niskasta kiinni!

    VastaaPoista
  6. Eipä uskoisi mikrokakuksi, ellet kertoisi.

    Niin on muhevan kohonnut ja väri kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei tosiaankaan uskoisi!

      Olin hyvin skeptinen itsekin, kun ei koskaan aikaisemmin ole tullut mieleenkään tehdä mitään ruokaa/leivonnaisia mikrossa. Se on aina ollut vain pakasteeseen tekemieni ruokien lämmityslaite.

      Mutta siitä tuli yllättävän nätti, ja jos olisi vaikka sellainen silikoninen kakkuvuoka, jossa on keskellä reikä, siitä tulisi varmaan vieläkin nätimpi. Ja sen koostumuskin oli oikein kakkumainen ja maistui hyvälle, joskin se oli vieläkin parempaa seuraavana päivänä.

      Poista
  7. Tätä täytyy tehdä Minunkin, kunhan saan ensin sopivan "vuokan" hankittua. Nopeata tekeminenkin, senkun sekoitellaan vaan.
    Makuja voi vaihdella mielihalunsa mukaan.

    Tällaiselle laiskalle leipurille oikein passelia.

    Ohje löytyy näppärästi Sapuskasta linkatessa.

    Kiitos Laali!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kakku on kai liian vaarallinen, meikäläisellä on muutenkin liikaa painoa. Onneksi en ole kuitenkaan hirveästi makean perään, mutta joskus tekee mieli.

      Ruokahaasteideasi on kiva! Halusin heti mukaan.

      Poista
  8. Unohtui kysyä, että saapiko leipoa ohjeen mukaan?
    Huomasin tekstin käyttö rajoitteen...:)

    VastaaPoista
  9. Ei uskoisi että mikrossa voi leipoa noin komean kakun. Kiitos vinkistä ja ohjeesta, täytyypä joskus kokeilla. Pitääkö olla ruskistava mikro vai tavallinen?

    VastaaPoista
  10. No en uskonut minäkään!

    Mikroni on aivan tavallinen. Minulla on kansi päällä tuossa astiassa kun laitan sen mikroon, sitä ei silti tarvitse olla, vaan ihan tavallinen mikronkestävä vuoka ilman kantta käy. Voi paistaa vaikkapa pakasterasiassa.

    Kiitos kommentistasi!

    VastaaPoista
  11. Ohoh? Olen kyllä tietoinen että perunat kypsyy mikrossa, mutta että kakkukin? Otin heti ohjeen talteen..pitääpä kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällainen pikakakku on hyvä juttu varasinkin silloin, kun tulee yllätysvieraita eikä pakkasessa ole mitään tarjottavaa.

      Kiitos käynnistä ja tervetuloa uudelleen! :D

      Poista
  12. Kivan kuuloinen kakku, täytyy joku kerta kokeilla kun tulee makeannälkä :D
    Olen kerran kokeillut mikrossa leivonnaisen paistoa ja se ei onnistunut mitenkään hyvin, tuulomaan tortusta oli kyse, joskus 20v sitten mutta muistan sen vieläkin niin hyvin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä yllätys minulle, kun kokeilin ensimmäistä kertaa, ja tuli niin hyvä.

      Olen "jalostanut" tuota reseptiä jälkeen päin erilaisilla kokeiluilla.

      Appelsiinin kuori raastettuna, hiukan sitruunamehua, itse kuivaattua chiliä ja inkivääriä on suosikkiyhdistelmäni.

      Olen myös nykyisin laittanut hiukan enemmän jauhoja ja vähemmän rasvaa, mutta ei mitään suurta lisäystä/vähennystä. Olen miettinyt, miten suklaarouhe toimisi tuossa kaakaon sijasta, en ole vielä kokeillut.

      Kiitos kommentista!

      Poista