tiistai 20. tammikuuta 2015

Mustia belugalinssejä ja hedelmämarmelaadia

"Bolognese" porisemassa liedellä
Idean sain täältä
Innostuin tänään tekemään hilloa/marmelaadia ja kasvis"bolognesea" spagettikastikkeeksi.


Kasvis"bolognese"
  • 1 tölkki tomaattimurskaa (käytin Pirkan yrttimaustettua, pahvitetrassa olevaa)
  • 1,5 dl huuhdeltuja, mustia belugalinssejä
  • 1 punasipuli silputtun
  • 2 karkeaksi raastettua porkkana
  • 1-2 dl turkkilaista, paksua jugurttia (10 %)
  • 1 rkl siirappia
  • 3 rkl balsamiviinietikkaa
  • 1 kanaliemikuutio
  • basilikaa
  • juustokuminaa
  • mustapippuria
Kasvis"bolognese" lasitölkissä


Sekoita kaikki ainekset kattilassa, ja anna porista liedellä vähintään puoli tuntia, minä annoin porista reilun tunnin.

Tarkista maku ja kaada kastike kuumennettuihin lasitölkkeihin.

Ostin viime viikolla liikaa hedelmiä, enkä halunnut niiden mätänevän kulhoon. Joudun silti syömään niitä urakalla vielä huomenna, kun niitä jäi jäljelle.
  • 2 appelsiinia
  • 1 sitruuna 
  • 2 mandariinia
  • 350 g hillosokeria (tämä on noin 70 % hillosokeripakkauksen ohjeessa olevasta määrästä. En halunnut tehdä liian makeaa.
Marmelaadi
Kuumenna tarvittavat lasitölkit kansineen uunissa 100-120 asteessa, tai keitä kattilassa 15 minuuttia.

Raasta yhden appelsiinin ja puoli sitruunan kuorta ja laita kattilaan hillosokerin kanssa. Ota kuorimaveitsellä toisesta appelsiinista ja puoliksi raastetusta sitruunasta ohuita siivuja. Silppua kattilaan. Paloittele kuoritut hedelmät niin, että jää mahdollisimman vähän kalvoja ja lisää nekin kattilaan. Mausta inkivääritahnalla tai -jauheella, kanelilla ja hiukkasella vaniljaa. Keitä parikymmentä minuuttia.

Voi myös jättää mainitut mausteet pois oman mielen mukaan.

Kaada kuumennettuihin tölkkeihin, ja sulje kannet tiiviisti. Kun kansi napsahtaa seoksen jäähtyessä, tietää, että tölkki on ilmatiivis.

Suosin säilömistä lasitölkkeihin, koska pakastin on niin pieni, ettei sinne mahdu paljon mitään, ja tölkissä oleva kastike on mielestäni maukkaampi lämmitettäessä. Jääkaappini taas on todella suuri yhden hengen talouteen.

Eikä postausta ilman Pimua.

Tilasin Kiinasta älypuhelimeen 3 erilaista linssiä reilulla 8 eurolla. Tässä on kalansilmälinssillä kuvattu Pimu asuintaloni lähellä olevan kivenlohkareen päällä.

Pimu kuvattu kalansilmälinssillä asuintaloni lähellä olevan kivenlohkareen päällä
Tässä Pimu hyppää ja kiipeää samaisen kivenlohkareen päälle, kuvattu ilman ylimääräistä linssiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti