lauantai 13. kesäkuuta 2015

Brunssi

Pekonijuustoleipä. Helvi-siskolta tupaantuliaisiksi
saatu kodinonni kukoistaa.
Tänä aamuna kävin Pimun kanssa kivan pitkän pyörälenkin, tunti ja vartti siinä meni. Sieltä tullessa alkoikin jo tekemään mieli aamukahvia, se oli kyllä jo brunssiaikaa.

Sain inspiksen tehdä pekonileivän tästä ohjeesta, mutta omasta versiostani tuli hiukan kevyempi. Ohjeessa käytetään kaksi pakettia pekonia! Minä käytin neljä siivua, ja sitä oli ihan tarpeeksi!

Leikkasin Lidlin ciabatta-leivästä kaksi palaa, leikkasin kovan kuoriosan pois (söin tietenkin, eihän meillä mitään heitetä hukkaan, se on sitä paitsi hyvää).

Laitoin leipäpalojen väliin juustoa, tomaattisiivuja ja saksin siihen vielä leikkelekinkusta suikaleita joukkoon.
Sitten käärin kaksi pekonisuikaletta leipien ympäri, puristaen samalla leipää niin, että leivästä tuli sopivan tiivis. Käärin myös kaksi suikaletta toiseen suuntaan, eli ristiin.
Ei postausta ilman iki-ihanaa Pimua! 
Tämä paikka on aivan asuntoni lähellä, ei taida olla
kilometriäkään sinne. Yläoikealla näkyy yleinen uimaranta
ja ylävasemmalla Hepolahden kirkon katto. Pimu nauttii.

Sitten pannulle ruskistumaan. Ensin kovemmalla lämmöllä molemmat puolet, että tuli kauniin ruskea pinta, sitten lämpö ykköselle - leivän päälle painoksi lautanen, jonka päällä lasipurkki täynnä vettä (noin 0,5 kg paino). Välillä sitten käänsin leivän. Leivästä tuli sopivan tiivis ja tasainen painon avulla.

Sillä aikaa kun leipä lämpeni pannulla, tein smoothien banaanista, appelsiinista, päärynästä, sitruunasta ja omenasta sekä rasvattomasta rahkasta ja AB-piimästä. Ja tietysti keitin kahvia.

Olipa melko reilu brunssi! Leipä ei ole kovin suuri, mutta oli siinä ihan tarpeeksi syötävää, jäikin vähän.

Varmaan alitajunta sanoi, että tarvitsen hiukan hienomman brunssin - on nimittäin nimipäiväni. Enhän minä sitä muistanut, ennen kuin siskoni Lispe laittoi Facebook-seinälleni onnittelut! Olin silloin jo syönyt brunssini!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti